Aliisa ja Ulrika matkustavat
koko yön. Ensin porokyydillä Korvatunturin rajalle, sen jälkeen Timppa-nimisen
miehen kyydissä isolla rekalla juna-asemalle isoon kaupunkiin. Juna-asemalla he
hyppäävät junaan ja aamulla he saapuvat pieneen eteläsuomalaiseen maalaiskylään,
jossa he majoittuvat pieneen punaiseen mökkiin, jossa haisee koiralle.
”Ei ole kovin hohdokasta tämä
suojelijan elämä”, Aliisa ajattelee.
Iltaan asti he istuvat mökin
nurkassa. Ulrika aina välillä käy suurella oviaukolla kurkkaamassa ja vaikuttaa
odottavalta. Aliisa yrittää nukkua, mutta se on vaikeaa. Meteli täällä on aivan
valtava verrattuna Korvatunturin rauhaan.
On jo aivan pimeää, kun
Ulrika yhtäkkiä sanoo ”No niin nyt on aika!” ja kaivaa sen kirjeen taskustaan,
jonka takia Aliisa sai kohtauksen.
”Haluan, että otat tämän
kirjeen ja luet sen uudestaan”, Ulrika sanoo vakavana. Aliisa näyttää
huolestuneelta.
”Entä jos saan kohtauksen
uudestaan? Täällä!”, Aliisa kysyy.
”Oletko vielä tuntenut sitä
outoa tunnetta?”, Ulrika kysyy.
”Tavallaan, mutta se on ollut
erilaista.”, Aliisa vastaa.
”Silloin sinä olet valmis”,
Ulrika sanoo. Aliisa katsoo Ulrikaa kysyvästi.
”Iskä sanoi, että äiti on
joulumaassa!”, Pipsa kertoo Lauralle ja Laurille.
”Eikä ole kun ulkomailla.
Työmatkalla.”, Lauri väittää vastaan.
”Iskä sano niin eikä iskä
valehtele! Ja mä näin tontun. Se oli meidän koirankopissa.”, Pipsa sanoo
vakavana.
”Olet kuullut omiasi ja
nähnyt. Miksi tontut meidän haisevaan koirankoppiin menisi?”, Lauri kysyy.
”No sano sano! Äiti on
joulumaassa!! Mene vaikka katsomaan sinne koppiin, senkin hajupöllö!”, Pipsa
huutaa.
”Itse olet hajupöllö!”, Lauri
huutaa takaisin.
”Hei lopettakaa! Kuulin
tänään kun äiti ja iskä puhui puhelimessa. Se joulukorttiyllätys saattoi olla
huono. Äiti vaikutti vihaiselta.”, Laura keskeyttää.
”Mitä me nyt tehdään?”, Lauri kysyy ja näyttää huolestuneelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti